torstai 7. tammikuuta 2010

Nyt se ALKAA!

Tästä alkaa Maaritti värkkäilee- blogini. Olen jo pitkään haaveillut omasta käsityöblogista. Joulupukki toi minulle oman digikameran ja päätin, että nyt on se hetki :). Olen kova värkkäilemään kaikenlaista. Erityisasemassa on neuleet, mutta olen innokas myös askartelemaan, ompelemaan, leipomaan ja värkkäilemään kaikenlaista... Tässä ensimmäiseksi esittelen joulunaikaisia tuotoksia..




Tässä on tämän vuotinen piparkakku"talo" tai siis enkeli. Enkelin ideoin ja kaavoitin itse, mukana värkkäilemässä oli myös äitini. Keskimmäisessä kuvassa on joululintuja. Kuvatessa linnut vaan pyörähti aina niin ettei kuvassa näy lintujen kuniisti koristellut vartalot. Oikeanpuoleisessa kuvassa on pari vuotta sitten tehdyt kivitontut. Tottujen lekkeja on tehty neuloen ja virkaten, yhteensä tonttuja on noin viisitoista, joten useampi ilta meni lakkeja väsätessä. Kesäisin tonttut koristavat ulkona puunjuurta, ilman lakkeja kylläkin... (Lintujen ja tottujen tekeminen olivat myös minun ja äipän yhteisprojekteja.)



Digikameran lisäksi joulupukki muisti minua liimapyssyllä. JEE! Aivan huippu keksintö. Joululomalla sitten tuskailin ja pähkäili, että mitä sillä rupeaisin ensimmäiseksi tekemään. Sitten sain oivalluksen ja tällainen siitä sitten tuli:


Ikkunakoriste, mikä ei ihan vielä ole ikkunaan asti kerennyt. Työn olen koonnut vahvan muovisäkkiin. Säkkiä lukuunottamatta olen käyttänyt luonnonmateriaaleja: riidenliekoa, puolukanlehtiä, kuivattuja pihlajanmarjoja ja koristearonianmarjoja sekä honkapuisia jämäkiekuroita, joita tuli kun teimme olohuoneen pöytään jalkoja... Koristeen tekeminen oli erittäin hauskaa ja aika kului kuin siivilä luomiseninnossa... Nyt kun saisi koristeen vielä paikoilleen makuuhuoneen ikkunaan..


Ja nyt sitten neulomuksiin!

Nämä sukat tein loppuvuodesta. Malli on omasta päästä ja lankana on ihanan pinkki Nalle (aloe vera + jojoba). Nalle- lankaa on aina yhtä mukavaa kutoa. Aluksi en tiennyt kenelle sukat tulevat, mutta se ratkesi tällä viikolla kun löysin nappi-kaupsta "jarrunestettä" eli Regia ABS Latexia jolla voi tehdä sukanpohjiin jarrut. Nyt näistä villasukista tuli täydelliset työsukat. Nyt on kiva istua ja touhuta lasten kanssa lattialla eikä tarvitse kävellessä pelätä liuksatumista..



Ja tässä kuvassa näkyy jarrut. Jarrut oli todella helppo tehdä ja toppaavat hyvin lattian. Aika näyttää miten pysyvät pyykätessä, esite kyllä lupaa että hyvin pysyy!


Ja sitten joululoman päätyö, jonka aloitin kylläkin vähän ennen joulua.. Kaarrokeneuletakki dropsin ohjeella ja lankana oli ihanan pehmoinen drops alpaca tumman sinisenä. Lankaa työhön meni vain 5 ja puoli kerää eli noin 275g. Lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen ja teko prosessikin oli erittäin miellyttävä.






Siinäpä oli tämän blogin alkukuulumiset. Nyt neulekopassani odottaa uusi kerä ihanan oranssipunaista lankaa, kunhan vain päätän mitä siitä teen. Kaapissa vapaapäivää odottaa myös upea vihreän sävyinen kangas mistä luultavimmin tulee lähipäivinä valmistumaan mekko.



2 kommenttia:

  1. Hei!
    Kivat sukat! Onko oma malli? Kerro ihmeessä jarrupohja -aineen pesunkestosta kun asia selviää... :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Sukkamalli on oma :) Vielä ei sukat ole joutuneet pesuun, mutta kerron kyllä kun asia selviää.. Käytössä on käynyt selväksi ettei olisi kannattanut tehdä noita pieniä pisttejarruja, koska ne tahtoo irrota. Renkaan muotoiset jarrut on pysynyt oikein hyvin paikallaan..

    VastaaPoista